Translate

tiistai 27. toukokuuta 2014

Kolmiot

Olen näitä kolmioita virkannut joutessani, kun en ole muutakaan keksinnyt. Eilen innostuin niitä ompelemaan yhteen. Siitä tulikin kiva tähti.


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Suomineito

Villatakki on valmis. Yhdistettynä valkoiseen tulee mieleen suomineito. Sehän sopii hyvin tähän päivään. Suomella on niin paljon jännitettävää tänään. Eikun jännittämään.




perjantai 23. toukokuuta 2014

Virkattu villatakki, melkein

No puuttuuhan siitä hihat. Nyt lanka riittää pitkiin hihoihin. Ei kylläkään näillä keleillä villatakkia tarvitse, mutta tätä on kiva virkkailla keinussa varjossa istuessa. Väri ei ole ihan "mun juttu" mutta varastoistani sitä löytyi tarpeeksi villatakkiin.


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Amppeli

Mulla on ollut menossa ikkunanpesurumba, joten en ole ehtinyt tehdä mitään kivaa. Kun on paljon ikkunoita pestävänä pesukin kestää, eikä sitä ole viitsinyt aurinkoisina päivinä tehdä. No kukkia on jo siirretty pihalle. Amppelissa on lilat kukat. Olisin tietysti ostanut punakukkaisen, mutta kun ne olivat kaikki loppu. Piti siis tyytyä tähän lilaan.


torstai 15. toukokuuta 2014

Matkalaukku

Cittarissa on taas tarjouspäivät ja siellä oli matkalaukkuja alessa. Tämä "oikean värinen" siis punainen iso matkalaukku maksoi siellä vain 49 €. Takuutakin sillä on 10 v.


tiistai 13. toukokuuta 2014

Stevia

Niin kuin tiedätte innostun kaikesta uudesta. Tai no uudesta ja uudesta mutta kuitenkin. Onhan noihin teollisuusstevioihin tullut törmättyä. Ekan kerran näin nyt Stevian kasvina puutarhamyymälässä. Ja munhan oli ihan pakko se ostaa. Hintaa tällä kasvilla oli 2,90 €. Luin että sitä voi kuivattaa ja käyttää makeutusaineena. 1 tl vastaa kupillista sokeria. Pitäisi olla siis makeaa. Kasvi on yksivuotinen. Kuivatus pitää tapahtua hitaasti eli laittaa kasvia roikkumaan ilmavaan paikkaan. Stevia pitää kuivattaa ennen kuin se kukkii, koska silloin se on makeimmillaan.




maanantai 12. toukokuuta 2014

Lahja

Sain tämän silmälasillisen Tove mukin äitienpäivälahjaksi. Olen aivan otettu kun sitä olen niin kauan himoinnut. Kiitos tuhannesti. Niin ja korttikin oli "samaa sarjaa".


sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivänä

Sain tämän Pajuvirkkaukseni valmiiksi. Siitä tuli 48 cm x 148 cm. Painoa sillä on 537 g. Se olisi sopiva haaveilemaani keinutuoliin. Ehkä saan jonain päivänä sen keinutuolin, kun siihen on jo peitekin valmiina.

Paljon Onnea Kaikille Äideille.

torstai 8. toukokuuta 2014

Kesäkukat eteisessä

Olen jo ostanut kesäkukkia, mutta ne on eteisessä säilytyksessä kun on niin kylmä. Tänäänkin sataa ja on todella koleaa. En uskalla vielä pitää kukkia ulkona. Muuten pitää ostaa uudet kukat, jos antaa näiden paleltua.


tiistai 6. toukokuuta 2014

Pajuja

Olen virkannut näitä Pajalappuja lisää. Jonkin verran niitä vielä tulee lisää, mutta ei kovinkaan paljoa. Pitää kohta päättää mikä tästä tulee.


maanantai 5. toukokuuta 2014

Muumimuki

Hyödynsin taas Tarjoustalon tarjouksen muumikukista. Se maksoi siellä 13,95 €. Vielä kun jostain tulisi Tovemuki silmälaseilla vastaan. Sitä on kyllä mahdotonta löytää. Mihin ne häviävät kaupoista? Trokareillekko? Aina kun kauppaan on tullut uusi satsi mukeja silmälasimukikolot ovat tyhjiä. Onko tosiaan niin paljon keräilijöitä. Harmittaa ja kiukustuttaa. MUR.


lauantai 3. toukokuuta 2014

Paju

Eilen kävin pitkästä aikaa kirpparikierroksella. Sieltä löytyi lankaa, josta nämä Paju nimiset tilkut on virkattu. Lanka on puuvillan ja bambun sekoitetta. Todella kivaa lankaa virkata. En vielä tiedä mikä tästä tulee. Se selkenee sitten kun olen kaikki tilkut virkannut, mitä tästä löytämästäni lankamäärästä tulee. Tilkut ovat 15 x 15 cm kokoisia.


perjantai 2. toukokuuta 2014

Virkattua pitsinauhaa

Virkkasin vaihteeksi mustaa nauhaa. Tälle nauhalle ei ole vielä mitään käyttötarkoitusta, mutta kyllä se varmaankin joskus paikkansa löytää.