Translate

lauantai 29. elokuuta 2015

Kanttarelli pekoni paprikat

En ole innostunut yhtään enempää ruuan laitosta, vaikka postatan nyt näitä ruokajuttuja. Mulla on nyt niin suuritöinen käsityö teossa, joten sillä rintamalla valmistuminen kestää. Malttakaa odottaa. Joten ruokaa. Sitähän on joka päivä syötävä. Tänään täytettyjä paprikoita kanttarelli pekoni täytteellä. Niin kun on toi kanttarelliaika.


perjantai 28. elokuuta 2015

Paahdetut auringonkukansiemenet

Kyllä on hyviä kuumalla pannulla hetken paahdetut auringonkukansiemenet. Tavallisesta salaatista saa helposti aivan eri makuisen pienellä vaivalla. Tämä on taas niitä mun tykkäämiä helppoja ohjeita.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mustikkapiirakka

Tämä ohje on niitä mun tykkäämiä ohjeita. Aineet vaan sekoitetaan ja paistetaan. Ja mikä parasta, siitä tulee hyvää. Aamulla näin tämän mustikkapiirakan ohjeen ja mulla kun oli tuoreita mustikoita jääkaapissa, niin tämä valmistui käden käänteessä. Pohjasta tuli rapea ja kardemummainen. Hyvä.

Ohje on tässä: http://www.ruokala.net/ajankohtaista/sikke-sumari-vannoo-tassa-on-maailman-helpoin-ja-paras-mustikkapiirakka/1440121576950


perjantai 21. elokuuta 2015

Muhun sukat

Nyt ne ovat valmiit. Painoa niille tuli yhteensä 145 g. Tätä lankaa jäi vielä jäljelle, jotta voi neuloa lisää kirjoneulesukkia tai -lapasia. Valkoista lankaa meni vähän toisesta kerästä eli yksi kerä ei olisi riittänyt. Muita värejä jäi reilusti jäljelle. Kirjoneulominen oli kivaa, mutta muut haittatekijät hidastivat niiden valmistumista. Siksi tämä projekti hetken kesti. Nyt pitää etsiä jokin kiva uusi malli, johon jäljelle jääneet värit sopivat. Lankaa oli hyvää neuloa, vaikka se olikin ohutta.


maanantai 17. elokuuta 2015

Siltsu

Eilinen ilta oli mahtava. Seura ei olisi voinut olla parempaa ja mikä konsertti. Se on helppoa kun sen osaa. Aivan mahtava tunnelma stadionilla. Huh.




perjantai 14. elokuuta 2015

Muhun sukka

Tässä mehujen keittämisen lomassa valmistui ensimmäinen Muhun sukka. Painoa sille tuli 71 g. Ohje löytyy Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita -kirjasta. Onneksi kohta saan kaikki marjat kerättyä pensaista ja mehut keitettyä, jotta aikaa jää enemmän neulontaan. Mehua on tullut jo yli 10 litraa ja vielä pitäisi jaksaa jatkaa sitä hommaa.


lauantai 8. elokuuta 2015

Kirjoneulojan apuvälineet

Kirjoneuleen neulominen on haastavampaa kuin tavisneuleen. Tämän kaikki, jotka ovat sitä neuloneet tietävät. Langat on sotkussa tai tulee neulottua väärää riviä. Joten apuvälineet kehiin.

Ohjeelle teline. Sellainen jossa neulottavaa riviä on helppo seurata.
Jos ohjeessa kuviot on merkitty merkein tai kirjaimin, niin ne kannattaa värittää oikeilla väreillä.
Ohut lanka ja taipumattomat puikot.
Lankaa kannattaa keriä pieniin keriin. Mulla on tällaisia muovisia, (nimeä en tiedä) "keräapureita". Ne on kevyitä ja niistä saa helposti langat selviteltyä kun ne tahtovat mennä sotkuun. Niin ja niissä on stoppari, joten lankaa ei tule pitkiä pätkiä kerrallaan työhön. Olen monesti kokeillut neuloa suoraan 50 g kerästä, mutta hermo on mennyt lankoja selvitellessä.

Olen siis aloittanut kirjoneulesukat. Ensimmäisen version neuloin ohjeen mukaisella langalla. Siitä  tuli aivan liian suuri. Mallitilkku, tiedetään, mutta kun ei malta. Tilasin siis uutta lankaa ja "johan lähti lyyti kirjoittamaan". Tässä kuvassa on myös keskeneräinen lapin lapasen puolikas. Työ on lopahtanut jostain syystä. Toivottavasti nämä sukat kuitenkin valmistuvat. Hitaasti kun on hellettä, mutta ei haittaa. Lämpö on vaan niin kivaa.

tiistai 4. elokuuta 2015

Lankaa kirjakaupasta

Tilasin täältä kirjakaupasta https://www.adlibris.com/fi/haku?q=drops kirjoneulesukkiin lankaa. Tarvisten sukkiin montaa eri väriä. Varastoistani ei löytynyt tarpeeksi värejä samaa lankaa. Niin ja lankani kun ovat etupäässä punavoittoisia. Turkista tilaamani langat ovat tulleet kahdessa päivässä kotiovelle, mutta nämä langat tulivat Turusta 7 päivää. Odottavan aika oli pitkä. No nyt ne kuitenkin tulivat ja samalla tuli auringonpaiste. En nyt malta neuloa, vaan nautin auringosta. Kirjoneulesukkia on tulossa, sitten joskus.


sunnuntai 2. elokuuta 2015

Noro huivi

Eilinen mustikkaretki oli onnistunut. Löytyi mustikoita ja kanttarelleja. Ne on jo pakastettu, joten ei niistä sen enempää.

Olen tässä aikani kuluksi neulonut huivia. Löysin varastoistani yhden kerän Noro lankaa. Se on japanilaista käsinkehrättyä lankaa. Sen koostumus on 40 % villaa, 25 % silkkiä, 25 % polyamidia ja 10 % mohairia. Kerässä oli lankaa 104 g ja kaikki meni tähän huiviin. Lisäykset on tehty vain huivin toisessa reunassa, joten raidoitus tulee vinoon. Kooltaan huivi on 92 cm leveä ja 41 cm korkea. Pienihän se on, mutta lankaa ei ollut enempää.