Translate

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kanttarellipiirakka

Eilen löytyi viisi kanttarellia. Saalis ei ollut suuren suuri, mutta kooltaan sienet olivat isoja. Näistä sienistä leivottiin tyttären kanssa kanttarellipiirakka. Sienikausi on vasta aluillaan, joten pitää taas ensi viikonloppuna käydä sienestämässä.



sunnuntai 19. elokuuta 2018

Pinnatuolin kunnostus

Vielä jaksan näitä pinnatuoleja kunnostaa, vaikka taitaa niiden aika olla jo ohi. Trendit kun menee niin nopeasti ohi, että ei ehdi mukana pysyä. Pinnatuolit ovat vaan niin kauniita. Tämäkin yksilö löytyi hylättynä roskalavalta. Nyt se saa uuden elämän, kunhan ehdin sen kunnostaa. Vasta hioin istuinosan. Kaikki edelliset pinnatuolit olen maalannut valkoisiksi, mutta nyt mulla on kotona mustaa maalia. Saa nähdä tuleeko tuolista valkoinen vai musta.


torstai 16. elokuuta 2018

Avokado

Tämä avokado, jonka kasvatuksen aloitin alkuvuodesta on nyt 117 cm pitkä. Kohta se ei enää pysy pystyssä ilman tukea.


sunnuntai 12. elokuuta 2018

Palmikkosukat

Nämä sukat olen neulonut langasta, joka on nimeltään Pallas. Lankaa meni näihin polvisukkiin 160 g.

 Ohje löytyy täältä: https://www.tekstiiliteollisuus.fi/naytaohje.php?tuoteid=48&kieli=1