Translate

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hyvää VAPPUA

kaikille lukijoilleni. Munkit ja donitsit on kaupan antimia. Niin ja simakin on kaupasta ostettua. On se vaan niin helppoa kun saa kaiken valmiina. Toivottavasti myös nämä pikkuostokset lisää niitä työpaikkoja Suomeen näin (käsi)työläisten päivänä.


tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pop-up teltta

Oikeastaan se on kylläkin katos, kun siinä ei ole seiniä. Puuilo nimisen kaupan mainos tipahti postiluukkuuni. Siinä oli sininen katos. Sininenhän ei ole minun värini vaan punainen. Lähdin kuitenkin katsomaan miltä se livenä näyttää kaupassa. Kiinnitin huomiota tässä katoksessa siihen, että se on helppo avata. Avautuu kuin sateenvarjo. Ei tarvitse kiinnittää mitään putkia ja ruuvailla niitä yhteen.

Kaupassa olin "seitsemännessä taivaassa" kun siellä oli punaisia katoksia. Katos oli paljon suurempi omalla pihalla kuin kuvittelin sen olevan. Kyllä siinä mainoksessa sanottiin, että 3x3 m, mutta ei sitä osaa hahmottaa ennen kuin se on paikallaan.

Tällä ihanuudella oli hintaa vain 79 €.




maanantai 28. huhtikuuta 2014

Pensasaita

Jokin aika sitten leikattiin naapurin kanssa tämä tonttien välissä oleva pensasaita. Muutama päivä siinä vierähti. Se on kerran aikaisemminkin monta vuotta sitten leikattu "ihan alas". Se oli taas kasvanut ja levinnyt roimasti. Ei muuta kun odotetaan, että siihen kasvaa uusi aita.


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Keinun katos

Jo viime kesänä etsiskelin keinuuni katosta. Silloin en siihen sitä löytänyt, mutta nyt ajattelin olla ajoissa liikkeellä. No eihän se nytkään helppoa ollut löytää just tähän keinuun sopivaa katosta. Monta kauppaa kierrettyäni sain vihjeen, että K-raudasta voisi löytyä. Lähdin sinne viivana. Siellä niitä oli vaikka kuinka monta, mutta kun ei tullut mieleen rautakaupasta sitä hakea. Hintaa tällä katoksella oli 49 €.


maanantai 21. huhtikuuta 2014

Frillat

Pitkän purkamisen ja pähkäilyn tuloksena tähän "tarkoituksena neuloa villatakki" projektiin neuloin hihojen paikalle frillat. Nyt kun on ollut näin ihanat ilmat kaikki aika on mennyt pihapuuhissa. Grillikausi on avattu, aurinkoa otettu sun muuta. Jatkuispa noi ilmat tällaisena vielä pitkään.


torstai 17. huhtikuuta 2014

Pitsiliina

Ohje tähän liinaan löytyy Novitan uusimmasta lehdestä.


keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Leikkokukkia

Leikkelin nämä Perunanarsissin kukat maljakkoon ja istutin kukan sipulit ulos kukkapenkkiin. Saa nähdä kukkivatko ne kesällä siellä uudelleen.


tiistai 15. huhtikuuta 2014

Napit

Tänään en ole muita käsitöitä saanut aikaiseksi, kuin ommella tähän tekeleeseeni napit. Löytyi sopivia nappeja varastoistani, joten ei niitä tarvinnut lähteä mistään metsästämään.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Villatakki ilman hihoja

Otin taas työnalle tämän villatakkitekeleeni, josta lanka loppui kesken. Kävi nääs "vanhanaikaisesti". Lankaa ei ole enää saatavilla ja ostin sitä liian vähän. No lankaa ostaessani en vielä silloin tiennyt, että siitä tulee villatakki. No suunnitelmat on siis menneet uusiksi. Hihoja ei tule. Tai on mulla yksi hiha valmiina, mutta se menee purkuun.

Nyt neuloin tähän työhön reunukset. Napit tulee kun tein reunaan napinlävet. Toi hihajuttu on vielä kesken. Katsotaan mitä niiden tilalle keksin.


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Huiveihin hurahtanut

Taas valmistui huivi. Tämä lanka on jotain vanhaa vironvillaa. Huivin painoksi tuli 78 g. Tykkään näistä liukuvärjätyistä langoista. Neuloessani odottelin, että kerästä alkaisi tulla jotain muutakin väriä kuin tota vaaleanpunaista. Kauan sain neuloa ennen kuin vihreää alkoi näkyä. No nyt huivissa on sitten vihreä reuna.


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Suklaamunia

Huomista varten jos niitä virpojia huomenna tulisi.


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Happy

Käydessäni Jumbossa piipahdin myös Hulluilla Päivillä. Mitään en edelleenkään tarvitse ja lankaa on ihan tarpeeksi mutta, mutta. Mukaani tarttui kaksi kerää Wendy happy lankaa. Ajatus on niistä neuloa huivi. Nyt on mulla menossa jokin huivibuumi. Langassa on 75 % bambua ja 25 % nylonia.


torstai 10. huhtikuuta 2014

Perunanarsissi

Mulla oli myös muistaakseni viime pääsiäisenä tällainen samanlainen kukka. Tykkään tästä enemmän kuin keltaisesta narsissista. Tämän kukan nimi tulee siitä kun toi kukka muistuttaa perunan kukkaa.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Pitkä huivi

Huivista tuli tosi pitkä eli 2,6 m. Huivi painaa 377 g. Lankana on Sportivo nimistä lankaa. Lankavarastoistani löytynyttä. Siinä on 40 % villaa ja 60 % akryylia. Lankaa oli kiva neuloa. Siksi se  valmistui niin nopsaan.

Ohje on täällä: http://www.ullaneule.net/0114/ohjeet_raitahullaannus.html


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Viinimarjapensaan oksa

Otin maljakkoon muutama päivä sitten viinimarjapensaasta oksia. Nyt ne ovat avanneet lehtiään ja kun niihin koskee, niistä lähtee tosi voimakas viinimarjan tuoksu.


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ainaoikeinneule

Taas on aloitettu uusi neule. Kaivelin lankavarastojani ja tällaista lankaa tuli vastaan. No sitähän oli heti kokeiltava. En edes muista koska olen kyseisen langan ostanut.


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kolmioita

Mitään ideaa mitä näistä tulee ei vielä ole. Näitä on kiva virkata. Katsotaan paljonko näitä tästä yhdestä kerästä tulee.


perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tipu

Virkkasin tällaisen pienen, helpon ja nopean tipun. Siinä se nyt on pajunkissan oksalla. Pitää varmaankin virkata sille kavereita.


torstai 3. huhtikuuta 2014

Kauppareissukukat

Taas tarttui kauppareissulla kukkia mukaan. Värin takia, tietty.


keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kaurakeksejä

Mun on tehnyt monta päivää mieli kaurakeksejä. Tässä niitä nyt on. Niin tai oli.


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Haruni huivi

Ohje löytyy täältä: http://www.ravelry.com/patterns/library/haruni

Omaan huiviini kului lankaa vain 44 g. Lankahan oli siis kashmirlankaa Kiinasta. Aikaakaan huivin neulomiseen ei mennyt kuin vajaa viikko. Malli oli selkeä ja helppo seurata. Siinä kun oli ohjeet kirjoitetussa muodossa ja kaavioina. Teen varmaankin joskus myös toisen tällä samalla mallilla. Niin kaunis malli se on.