Kannatti taas olla äidille kuljettajana, kun siitä sai luumunpunaisen Mariskoolin. En halunnut mitään siitä, että kuskasin häntä, mutta äitini oli toista mieltä.
Luumunpunainenkin on vaan niin ihana. Se näyttää näin illalla, kun on pimeetä melkein mustalta.
Translate
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
tiistai 30. lokakuuta 2012
Tuiki, tuiki tähtönen
Nyt on joku virkkausinto päällä, kun noita tähtiä tulee virkattua enemmänkin. Nämä on suunnitteilla olevaan tuunaukseen. Pitäis käydä jossain askartelukaupassa, jotta vois jatkaa tätä projektia.
maanantai 29. lokakuuta 2012
Virkattu tähti
Ohje tähän tähteen löytyy täältä: http://www.fiinaneule.fi/neuleohjeet/anchorin_neuleohjeet/hopeatahdet/
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
lauantai 27. lokakuuta 2012
Juustosämpylät
Ohje kuudelle isolle sämpylälle
2,5 dl vettä tai maitoa
25 g hiivaa tai 1 pussi kuivahiivaa
1 tl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
Sekoita kädenlämpöiseen veteen tai maitoon hiiva, sokeri ja vehnäjauhot. Odota n. 15 minuuttia, että taikina alkaa "kuplia".
Lisää sitten taikinaan
vajaa tl suolaa
n. 3 dl sämpylä- tai vehnäjauhoja
25 g margariinia tai 2 rkl öljyä
Jaa taikina kuuteen osaan ja pyöritä niistä sämpylät. Voitele vedellä ja laita juustoraastetta päälle.
Paista 225 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Läppälapaset
Siis jatkoa eiliseen. Kyllä, kyseessä on samat käsineet kuin eilen. Neuloin niihin vielä tällaiset irtoläpät suojaamaan sormenpäitä. Läpät on napeilla kiinni, jotta ne voi irroittaa. Peukkuläpät on ommeltu kiinni.
PS. Ensilumi on myös saavuttanut Vantaan.
PS. Ensilumi on myös saavuttanut Vantaan.
torstai 25. lokakuuta 2012
Kännykkä käsineet (Käkät)
tai tuttavallisemmin KÄKÄT. Joo on näillä muitakin nimiä vaikkapa kynsikkäät, mutta pitäähän näidenkin käsineiden seurata aikaansa. Elikkä nyt kun on pakko koko ajan räplätä kännykkää ja nyt kun ilmat viilenee, niin jäätyyhän siinä sormet. Eli ON PAKKO olla Käkät.
Ennen tällaisia käyttivät kalastajat, jotta heidän oli helpompi laittaa mato koukkuun. Torimyyjätkin on tällaiset käsineet omineet, kun heidän kaupankäyntinsä on ulkotiloissa. Soittokunnissakin tarvitaan tällaisia käsineitä, jos soitellaan ulkosalla.
Mutta näin se maailma muuttuu Eskoseni.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Jakkaran päällinen
Niistä tilkuista kun tossa joku päivä sitten kerroin, on nyt valmistunut jakkaraan päällinen. Puna/harmaa. Keittiön mattokin on samoilla väreillä. Ei tullut peittoa, ei.
Lankaa meni tähän yhteensä 120 g. Punaista 30 g ja harmaata 90 g. Vois, jos viitsisi virkata kaikkiin neljään jakkaraan eri värisillä keskustoilla olevat päälliset. Siis, jos viitsii. Katotaan. Nyt on taas suunnitelmissa jotain ihan muuta. Siitä myöhemmin.
PS. Jouluun on tasan kaks kuukautta.

tiistai 23. lokakuuta 2012
maanantai 22. lokakuuta 2012
Tilkkuralli
En ole vielä päättänyt virkkaanko peiton, jossa on aina saman värinen keskus. Vaiko tällaisen ilotulituksen, jossa kaikki keskustat on eri värisiä. Tai ehkä jotain siltä väliltä. Se jää nähtäväksi. Harmaa on kuitenkin peiton reunojen väri.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Pitsisukat
Tässä nämä perjantaina aloittamani sukat nyt ovat. Neuloin ne tälläisella perinteisellä, kauniilla pitsikuviolla. Olen niin tykästynyt tähän malliin. Sillä on tullut neulottua monet parit sukkia. Mitähän seuraavaksi?
lauantai 20. lokakuuta 2012
Tarroja
Taas meitsi kävi kirpparilla, eikä turhaan. Löysin sieltä nämä tarrat 1 €/kpl. Toisen liimasin liesituulettimeen. Sopi musta siihen hyvin. (Pitäisköhän leipoa jotain hyvää.) Toinen taas vessan oveen. Sekin kävi siihen kun "nappi silmään".
perjantai 19. lokakuuta 2012
Perjantai, siivouspäivä
Nyt kun on monta tuntia siivonnut voi illan ottaa rennosti ja neuloa. No toki myös lukea uutta Novita lehteä, joka tänään ilmestyi. Ja polttaa kynttilöitä kun on niin pimeää. Ja nauttia hetkestä kun on siistiä. Huomenna siitä ei ole tietoakaan.
torstai 18. lokakuuta 2012
Virkkaajan suuri silmukkakirja
Tällainen virkkauskirja tarttui tänään mukaani Tarjoustalosta. Jep, sinne oli tullut muutama muukin virkkauskirja. Tämä maksoi 11,95 €.
keskiviikko 17. lokakuuta 2012
Mökkipyrähdys
Käytiin äitini kanssa pikaisesti heidän mökillään. Äiti kun laitteli omia juttujaan, pinkasin lähimetsään katsomaan sieniä. Ei ollut hukkareissu, koska olin siellä n. 10 minuuttia ja tässä on saaliini. Huomenna on herkkupäivä. Nam.
tiistai 16. lokakuuta 2012
Kukka tai jotain
Tänään on taas ollut sellainen päivä, että oksat pois. No ehdin virkata kokeilumielessä tällaisen kukan tai jotain. Pitää sitä vähän vielä fiksailla. Tällä viikolla on syysloma. Kivaa.
maanantai 15. lokakuuta 2012
Punainen Mariskooli
No nyt mulla on se punainen Mariskooli, josta niin kauan olen haaveillut. On se vaan niin kaunis. No nyt voi sitten keräillä vaikka harmaan seuraavaksi. Alakuvassa näkyy minkä värisiä Mariskooleja mulla on. Ne on tainneet kaikki muut tulla minulle lahjoina.
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Merinovillalankaa
Käväisin Hulluilla Päivillä samalla kun kävin ruokakaupassa. Muuta en sieltä ostanut kun nämä punaiset merinovillalangat. Niitäkään en tarvinnut, mutta eihän sitä voi tyhjin käsin poiskaan sieltä tulla. No ne olivat halpoja, 2,90 €/kerä. Jospa näistä tekisi tuubin. Tänään aamulla tuntui jo niin kylmältä koirien kanssa aamulenkillä, että tuubille kyllä kohta olisi käyttöä.
lauantai 13. lokakuuta 2012
Keittiön verhot
Tarjoustalossa on ihan pakko aina penkoa kaikki alelaarit, niin kun tiedätte. Nyt kun keittiössä on ollut pientä rempantynkää ja värit on muuttuneet vanhat verhot ei oikein sinne sopineet. No pengoin taas verho-osaston poistot. Siellä oli tällaiset ihanat ruusuverhot poistossa. Niitä oli just oikea määrä mun keittiöön. Pääsi helpolla kotona, kun ne vaan ripusti ikkunaan. Melko romanttiset, etten sanoisi, mutta tykkään.
Tässä alimmassa kuvassa näkyy uusi tiskiallas paikoillaan. Se on kiva kun se on niin syvä verrattuna vanhaan altaaseen, joka oli matala ja siinä oli puolitoista allasta. Kuvassa näkyy myös uudet laatat sekä uusi työtaso. Vielä puuttuu paljon, mutta pikkuhiljaa saan sen valmiiksi. Ainiin, olenhan mä tänään myös maalannut. Jääkaapin ja pakkasen etureunassa olevat ritilät valkoisiksi. Ne oli vuosien saatossa kellastuneet. En voinut niitä laittaa paikalleen sen näköisinä, joten spreijasin ne valkoisiksi.

perjantai 12. lokakuuta 2012
Otex ostettu
Pääsispä maalaamaan, mutta nytkin pitää taas mennä "tukka putkella". Ennen kun esittelen rempattua keittiötä, mun pitää siellä vähän maalailla.
torstai 11. lokakuuta 2012
Keltainen lanka
Nyt kun työhuone on mullinmallin, niin sieltä löytyi tällainen keltainen lanka. Työhuone on pitänyt puoliksi tyhjentää vesivahingon takia. No ei siellä vielä mitään tehdä, koska katto on edelleen märkä. Ehkä ensi vuoden alussa. No sitä on nyt tyhjennetty ja sieltä löytyy sellaisia lankoja, joita en edes muista siellä olevankaan. Onkohan mulla liikaa lankaa?
Onneksi keittiön remppa valmistui tänään.
Tästä keltaisesta langasta voisi neuloa jotain, joka käy tänään ostamani keltaisen trikoopaidan kanssa. En vaan tiedä vielä mitä.
Onneksi keittiön remppa valmistui tänään.
Tästä keltaisesta langasta voisi neuloa jotain, joka käy tänään ostamani keltaisen trikoopaidan kanssa. En vaan tiedä vielä mitä.
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Villahaalari
Haalari on neulottu 100 % villalangasta. Sen pitäisi siis olla lämmin. Lankaa meni tähän 104 cm haalariin 350 g. Lanka oli tällaista itsestään raidoittuvaa lankaa. Olen neulonut haalarin ainaoikein neuletta.
Neuloin haalaria tässä samalla, kun odottelen keittiön valmistumista. Kohta loppu häämöttää. Tänään on tiskikone asennettu paikoilleen sekä hana. Nyt taas pitkästä aikaa tulee vettä keittiöön. Tänään pitää heti tiskikonetta kokeilla.

tiistai 9. lokakuuta 2012
Tuikku poikineen
Lasipurkillinen tuikkuja. Näissä riittää vähäksi aikaa poltettavaa. Nytkin on niin synkkää ja sateista, joten tuikkuja palamaan.
maanantai 8. lokakuuta 2012
Nallemyssy
Paksusta langasta virkattu nallemyssy on nopea valmistaa. Tämän väristä paksua lankaa löytyi varastostani. Sitä ei enää varmaankaan valmisteta. Jotain sekoitetta se taitaa olla.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Tiskikone
Siinä se valmiina odottaa, että se laitettaisiin paikoilleen. Toivottavasti jo heti alkuviikosta. Käsin tiskaaminen on jo alkanut maistua puulta. Odotan niin kovasti, että keittiö olisi jo valmis. Huomenna aamusta sen remppaaminen taas jatkuu. Laittelen kuvia kunhan on jotain näytettävää.
lauantai 6. lokakuuta 2012
Uusi auto
Musta tälläkertaa. Musta myös sisältä. Nyt sopii takaluukkuun paljon tavaraa roudattavaksi. Takaluukku on iso ja helppo lastata.
Pitäisköhän aloittaa toi haravointi. Piha näyttää vähän siltä, että tarttis jotain tehdä.
Pitäisköhän aloittaa toi haravointi. Piha näyttää vähän siltä, että tarttis jotain tehdä.
perjantai 5. lokakuuta 2012
Maustehylly
Tällainen tarttui äsken mukaani Kontti kierrätysmyymälästä. Ajattelin vaan pikaisesti poiketa siellä, mutta mutta. Mitään en tarvii, kunnes näin tämän hyllyn. Se myytiin maustehyllyn nimellä, mutta eiks tohon ylös vois laittaa lautasia ja noille hyllyille mukeja.
Olen nyt hamstrannut kaikenlaista tuunattavaa ja maalattavaa tänne kotiin. Niistä myöhemmin. Nyt vielä tämä. Tarkoitus olisi maalata tämä ihanuus valkoiseksi. Se on täyttä puuta, joten "helppo nakki".

torstai 4. lokakuuta 2012
Uusi seinä
Jee, tänään valmistui seinä keittiöön. Huomenna sitä vielä viimeistellään ja laitetaan lattiaa kaapistojen alle. Näin se remppamies suunnitteli tekevänsä. Voi kun kivaa. Sitten on se kaapistojen asennus ja pöytälevyt ym. Ehkä ens viikolla se on valmis. Odotan malttamattomasti, että pääsee tiskaamaan keittiöön, eikä tarvii raahata kaikkia likaisia astioita kodinhoitohuoneeseen.
Tänään iltapäivällä
Aamulla
Tänään iltapäivällä
Aamulla
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Hitaasti mutta varmasti
No tosta varmuudesta en ole enää yhtään varma. Vesivahinko oli jo kaksi kuukautta sitten. Tänään soitin kun remppamiehistä ei ole kuulunut mitään ja kaikki on levällään. Viimeksi ne kävi puolitoista viikkoa sitten. Ihmettelin onko ne mut unohtanut kokonaan. Sain seliseli selityksiä. No huomenna ne lupas heti aamusta tulla.
No siitä riemastuneena pinkasin Ikeaan hakemaan uutta allasta ja työtasolevyjä. Olisin ostanut uuden hanankin, mutta ne oli loppu (se minkä mä olisin halunnut, muutkin oli halunneet sen saman). Harmi. Nyt pitää laittaa vanha takas. Ehkä.
Ja eihän Ikeassa tarvii nälkäsenä olla. Riistakäristystä. Nam, hyvää.

tiistai 2. lokakuuta 2012
Punainen Mariskooli
Pakko saada. Olen niin kauan haaveillut punaisesta Mariskoolista, mutta en ole raaskinut sitä ostaa. Nyt Cittari on laittanut sen keräyskohteeksi. Siis sen saa puoleen hintaan. Repäisin Pirkasta ton sivun muistuttamaan, että missä kaupassa sitä nyt taas pitää käydä. No koko suku on myös valjastettu keräämään niitä leimoja. Mun on ihan pakko saada tollanen punainen kippo. PAKKO.
maanantai 1. lokakuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)