Translate

perjantai 31. elokuuta 2012

Keittiön vesivahinko

Nyt keittiöstä on purettu alakaapit, tiskipöytä ja osa seinää. Nyt sitten odotellaan keskiviikkoa, jolloin rempan pitäisi jatkua. Kuivatusta ja sen sellaista.

Outoa kun keittiössä ei ole hanaa ja lavuaaria. Vaistomaisesti sitä menee sitä kohti, vaikka siellä ei ole mitään. Lusikoita hakemaan lusikkalaatikosta, vaikka sitäkään ei ole. Kävelee vaan sinne ja huomaa, että eihän tässä mitään ookkaan. Sitä tekee kaikkea vanhasta tottumuksesta, ajattelematta.


torstai 30. elokuuta 2012

Muuttolaatikot

En ole kylläkään muuttamassa, mutta olen koko päivän laitellut tavaroita noihin laatikoihin. Keittiöstä ja työhuoneestani. Mulla oli noin kuukausi sitten vesivahinko. Keittiö lainehti vettä ja kun avasi roskiskaapin oven, vettä suihkusi päälle. Että silleen.

No huomenna korjausmiehet tulevat katsomaan vaurioita ja purkamaan keittiön kaappeja. Vettä valui myös mun työhuoneeseen. Katossa on kosteusjälkiä. Joten tänään en ole muuta tehnyt, kun pakannut tavaroita, jotta remppamiehet pääsevät hommiin. Muuttolaatikot olivat halpoja, 10 laatikkoa 15 €.


keskiviikko 29. elokuuta 2012

Omenapiirakka

Sillä samalla vanhalla ohjeella. Valkeakuulasomppu on nyt jo kypsä. Olen niitä myös syödä rouskutellut, kun ne eivät ole ollenkaan madonsyömiä. Omput on luomua. En käytä niissä mitään tuholaismyrkkyjä.


Ohje tästä linkistä: http://kasityolaisenkotona.blogspot.fi/2011/08/omenapiirakka.html

tiistai 28. elokuuta 2012

Hyvä kirpparikierros

Jee, syksy on saapunut kirppareille. Niin meinaan että siellä on taas hyvää ja halpaa kamaa. Tänään löysin vaikka mitä. En ole vähään aikaan ehtinyt käymään kierroksella, kun on tota muuta pakollista. Mutta tänään löysin korin, paaaaaljon kankaita (pussukoihin), Modan, lankaa, maustepurkkeja, lampunvarjostimen ja kuvasta puuttuvan vessanpöntönkannen sinne mun remppaamaan vessaan, siis uuden ja käyttämättömän ja valkoisen. Vanha kun on jo niin naarmuinen.


maanantai 27. elokuuta 2012

Mäkiautokisa

Eilen oli mitä parhain ilma olla katsomassa mäkiautokisaa. Pääsi fiilistelemään kahta aikaisempaa kisaa, jossa oltiin tiiminä mukana. On se vaan niin mahtavaa ja niistä on jäänyt niin hyvät muistot. On kuitenkin paljon helpompaa olla katsojana kun suunnittelemassa, rakentamassa ja mukana tekemässä showta. Kivaa oli ja jos näitä kisoja taas tulevaisuudessa järjestetään niitä on pakko mennä katsomaan.


Tästä linkistä pääsee kisan virallisille sivuille katselemaan lisää kuvia:
http://www.redbull.fi/cs/Satellite/fi_FI/Red-Bull-Soapbox-Finland/001243199311145

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Neulegraffiti

Kuvia eilisestä tapahtumasta.


Tänään on vuorossa mäkiautot Tähtitorninvuorella(virallisesti) eli Tähtitorninmäellä kello 13 alkaen.

lauantai 25. elokuuta 2012

Ketju

Kaulaketju voi olla myös neulottu. Idean tähän ketjuun sain jutuista, joita on ollut neulegraffititapahtumasta paikallislehdissä. Tapahtuma on siis tänään Ruttopuistossa (Hki) klo 10-17. Saa nähdä mitä muita ideoita sieltä tarttuu mukaan.


perjantai 24. elokuuta 2012

Suojeluvälinelaatikko

mallia SA-int. Tämä laatikko on ollut mulla jo monta vuotta ja koko ajan ulkona parvekkeen alla. Säilön siellä erilaista rompetta, jota kummasti aina kertyy.  Äsken kun siivoilin kuistia syyskuntoon muistin ton puulaatikon. Raahasin sen kuistille. Tuli myös mieleen että jospa kun maalaisi sen valkoiseksi. Siitä kyllä toi inttijuttu häviäis pois. No asia on vielä "mietintämyssyssä".


PS. Korituoli ei ole oikein tykänny Suomen suvesta pihalla vesisateessa. Tarttis tehrä jotain.

torstai 23. elokuuta 2012

Lanka on ihanaa

myös koiranpennuista. Lankakerää on kiva repiä, kun se on niin pehmeää. Kerällä on myös kiva leikkiä, kun se pyörii karkuun tassun siihen osuessa.


keskiviikko 22. elokuuta 2012

Pentupannat

Nämä koiranpennut on niin saman kokoisia, että niitä on jo vaikea erottaa toisistaan. Joten virkkasin niille pentupannat. Jokaiselle oma väri. Pannoissa on säätövaraa kolmen napinreiän verran. Lanka on ohutta virkkauslankaa, 100 % puuvillaa.


tiistai 21. elokuuta 2012

Omput

Nyt odotellaan omenoiden kypsymistä. Punakaneli ja Valkeakuulas ja jänisten syömä Huvitus on merkkeinä. Ihan hyvin näyttää omppuja tulevan. Paitsi se Huvitus. Jouduin siitä sahaamaan paljon pois kun se oli niin syöty.


maanantai 20. elokuuta 2012

Tomaattisato

Saa nähdä ehtiikö mun tomaatit valmistua ennen kun tulee kylmää. Vasta muutama tomaatti on kypsynyt, mutta suurin osa on vielä vihreitä.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Penaali

Tilauksessa oli pieni vaaleanpunainen kynäkotelo. Tällainen siitä tuli. Kangas on myöskin kirpparilta ja oli pöytäliina. Pussukassa päällinen ja vuori on nyt samaa kangasta. Pöytäliina on niin iso, että siitä saa vielä monta pussukkaa.


lauantai 18. elokuuta 2012

Maatuskalapaset

Neuloin niistä langoista, joita tossa muutama päivä sitten ostin Tarjoustalosta Maatuskalapaset. Peukut tein ohjeesta poiketen valkoisella.

Ohje löytyy täältä:
http://www.ravelry.com/patterns/library/maatuskat


perjantai 17. elokuuta 2012

KUKKArolaukku

Ompelupuuskassani ompelin myös tämän kukkarolaukun. Siinä on olkahihna ja se on pienen käsilaukun kokoinen. Ehdin sen kuvata ennen sateita. Tämän kukkakankaan olen myös joskus kirpparilta löytänyt. Laukun koko piti sovitella kankaassa olevan kukan kokoon. Vuori on samaa punaista kangasta, kun edellisessä pussukassakin.

Jalokärhöt sen kun kukkii.


torstai 16. elokuuta 2012

Tikkurilan Kontti on avattu

Luin paikallislehdestä, että Tikkurilaan (Vantaa) on nyt avattu SPR:n Kontti kierrätysmyymälä. Pinkasin siis heti katsastamaan millainen se on, kun olen sen avautumista odottanut. No mitään ei tarvinnut ostaa. Paljon oli ihmisiä ja se oli supersiisti. Avaraa ja kaikilla oli omat paikkansa.

Tässä muutama esimerkki tavaroista ja hinnoista. Toi vihreä sohva 200 €, keittiön neljä tuolia 100 € (ei kuvaa), yksi ajan patinoima keittiön tuoli 45 € (ei kuvaa) ja katsastamani vaatteet n. 4 € alkaen.


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Kukkaroa kehiin

Mulle iski armoton tarve ommella tällainen lukkomekanismilla oleva kukkaro. Teen niitä aina silloin tällöin. Tämä kangaspala on jäänyt jostain jämäksi. Punainen kangas on ostettu viime joulua varten. Jotain siitä piti silloin ommella, mutta on jäänyt tekemättä. No nyt sekin löysi paikkansa.

Mulla on muutama kukkaronkehys vielä kotona, mutta kaikki on eri kokoisia. Niihin pitää jokaiseen piirtää kaavat erikseen. Ei pääse liukuhihnatehtailuun. Jospa näitä väsäilisi joululahjoiksi tai johonkin myyjäisiin. Käyttäisi kaikki jämäkankaat.


tiistai 14. elokuuta 2012

Kauniit värit

Tarjoustalossa on nyt tarjouksessa tällaista lankaa 5 kerää 10 €. Oli ihan pakko ostaa, kun siinä oli niin kauniit värit. Josko niistä neuloisi vaikkapa lapasia. Se on 100 % villaa, joten sukkina se ei kestä.


maanantai 13. elokuuta 2012

Elämän ihanuus

Kyllä kelpaa tällaisella kelillä vetää päikkäreitä selällään. Kyllä elämä on ihanaa, meinaan koiranpoikasella. Syödä ja nukkua.

Miksi vaakakuva menee väkisin pystykuvaksi? Kysympähän vaan.



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Kodinhoitohuone eli khh

Asensin tollaset verhojutskat kodinhoitohuoneen seiniin, että saan metalliset vaatekorit piiloon. Vaatekoritelineet näkyi aina eteiseen, kun khh:n ovi ei pysy koskaan kiinni. Joten nyt siellä on verhot. Nyt kun ovi on auki, Unikko kukkii.

Seinät olen joskus maalannut vaaleanpunaisella. Noi punaiset kaapitkin on löytäneet paikkansa. Multa ei löytynyt kotoa valkoista levyä, joten nyt pöytälevynä on tollanen puunvärinen levy.


lauantai 11. elokuuta 2012

Karviaismarjat

Mistä niitä marjoja riittääkään. Tuntuu, että tänä vuonna marjasato on tuplaantunut. En ollut ajatellut, jotta mullahan on myös kaksi karviaismarjapuskaa. Toisessa marjat oli onneksi vielä raakoja ja niitä ei vielä tarvinnut poimia. Toisesta poimin marjat ja leivoin piirakan, tein hilloa hillosokerilla ja lopuista, joista en enää jaksanut nyppiä roskia pois keitin mehua.


perjantai 10. elokuuta 2012

Allaskaappi

Siis Ikeasta ja hinta oli vain 20 €. Tila on pieni ja kaponen, joten tämä kaappi oli mitoiltaan oikea. Kaupassa katsoin, että onpas pieni kaappi. Siellä kun kaikki on niin suurta. Mittojen mukaan sen piti kyllä olla passelin kokoinen. No olihan se ja se näyttää tossa paikoillaan paljon isommalta kun kaupassa.

Kokoamisessa meni tunti. Ei paha. Noi nupit ei oikein iske, joten pitää jostain etsiskellä kauniimmat nupit. Jotain ruusunnuppublingblingiä.

Peilin kautta näkyy nyt hyvin vastapäisen maalatun seinän siniharmaa sävy. Aikas lähellä laattoja. Tämä on nyt valmis, joten kohti uusia seikkailuja.


torstai 9. elokuuta 2012

Vihreä viinimarja

Vihdoin viimein sain kaikki mehut keitettyä, jotta pääsee taas puuhastelemaan muuta mukavaa. Pukuhuoneesta puuttuu edelleen se allaskaappi, kun ei ole nyt ehtinyt shoppailemaan. Mutta huomenna, kaasujalkaa jo kutkuttaa.

Mulla on yksi pensas tällaista vihreää viinimarjaa. Sen sato ei ole koskaan ollut päätä huimaava, mutta jotain kuitenkin. Hauskaa siinä on se että, mehusta tulee oranssia.


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Aluspaita

Tässä mehunkeiton lomassa sain viimeisteltyä tämän aluspaidan, jota olen nyt neulonut. Lankaa siihen meni 400 g ja lanka on ihanan pehmeää, joten sitä voi pitää paljaalla iholla.


Ohje tähän neuleeseen löytyy tästä kirjasta.



tiistai 7. elokuuta 2012

Mehustelua

Eilen illalla keräsin kirsikat kirsikkapuusta ja keitin niistä mehua. Tänään olen aloittanut punaisten viinimarjojen keräämisen ja niistä menun keittämisen. Se on hidasta hommaa, joten se jatkuu huomenna.


maanantai 6. elokuuta 2012

Lauma

Koirapäivitystä vaihteeksi. Pennuilla on jo silmät auki ja ne yrittää kovasti kävellä. Vielä se on sellaista huojuvaa tepastelua.


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Ihme työkalu

Mullahan aina mopo karkaa käsistä. Joo, piti vaan maalata. No on maalattu lisää. Sekoitin siniharmaata ja valkoista maalia ja yritin saada mahdollisimman samaa sävyä kun vessan kaakelit on. Melko lähelle pääsin. No yhden seinän maalasin siis sillä ja muut vessan seinät valkoisella. Ne oli kaikki aikaisemmin valkoisia.

Eihän se millään riittänyt. Munhan piti hakea taittuvaa listaa ja alkaa asentamaan sitä. Mutta tämä ihme työkalu. No sain sieltä liimaa tulemaan hyvin, MUTTA sitä tuli ja tuli ja tuli. Miksi kukaan ei ollut mulle kertonut miten sen saa pysähtymään. Olin melkein kaikki listat liimannut ja itsenikin kunnes vahingossa hokasin, jotta kun kääntää kahvaa väärään suuntaan liiman tulo loppuu. Voi pyhä jysäys meitä blondeja.

Porasin myös pyyhekoukut laattojen rakoihin. Vähän jänskätti, että miten se onnistuu. Hyvin kävi.

Muuten, se allaskaappi uupuu edelleen.


lauantai 4. elokuuta 2012

Pukuhuoneen seinät

Miksi mä en ole tehnyt tätä aikaisemmin? Noi seinät on vuosia ärsyttänyt, kun en tykkää tollasesta puunväristä. No parempi myöhään kun ei milloinkaan. Nyt ne on maalattu kertaalleen ja odottelen niiden kuivumista. Tilasta tulee paljon valoisampi. Siellä kun ei ole ikkunaa. Saunassa ainoastaan on.


perjantai 3. elokuuta 2012

Katto

Kellari saa nyt maalia pintaansa. Pukuhuoneen katto muuttuu valkoiseksi. Seuraavaksi seinät. Mitähän sen jälkeen. Valkoista maalia on vaikka muille jakaa.