Nyt lipasto on maalattu ja kannettu autotallista eteiseen. Tässä sille on hyvä paikka. Takaseinän olen joskus kauan aikaa sitten maalannut liitutaulumaalilla. Nyt lipasto tulee hyvin esiin, kun tausta on musta. Taas kunnostus kannatti vaikka hidastahan se oli. Ei muuten, mutta kun maalin kuivumista on aina odotettava seuraavaan päivään jotta voi jatkaa.
Translate
lauantai 31. tammikuuta 2015
perjantai 30. tammikuuta 2015
Kakkumascara
Eli tällainen kakkumascara on tullut uudelleen myyntiin pitkän tauon jälkeen. IsaDora on tuonut markkinoille tämän vanhan tuotteen. Oikein kiva. Testasin heti ja kyllä se oli niin hyvä kun muistinkin. Ripset ei mene paakuille ja sitä on helppo levittää. Pöpötkään ei niin helpolla pesi, kun harjan pesee ja toi mascara-aine saa välillä kuivua.
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
Nupit
Maalasin klaffilipaston nupit liitutaulumaalilla. Sovittelin lipastoon muitakin nuppeja joita olen hamstrannut, mutta päädyin maalaamaan nämä lipaston omat nupit. Valkoinen lipasto mustilla nupeilla.
Lipaston maalaus eteneen hitaasti kun pitää aina odotella maalin kuivumista. Loppusuoralla kylläkin ollaan. Lipastoa pitää vielä huomenna maalata sisältä, mutta siinä se sitten taitaa ollakkin.
Lipaston maalaus eteneen hitaasti kun pitää aina odotella maalin kuivumista. Loppusuoralla kylläkin ollaan. Lipastoa pitää vielä huomenna maalata sisältä, mutta siinä se sitten taitaa ollakkin.
tiistai 27. tammikuuta 2015
Käsilaukku kirppikseltä
Muoviahan se on, mutta punainen, lukkomekanismilla ja koristekukalla. Mitä muuta sitä voi toivoakkaan. Kaikki noi kun on mun suosikkeja. Niin ja taas se hinta 5 €.
maanantai 26. tammikuuta 2015
Pystyraita hoikentaa
Toimiikohan toi hokema myös sukissa. No joka tapauksessa neuloin näihin sukkiin pystyraidat. Vaakaraitoja kun tulee enimmäkseen neulottua niin vähän vaihtelua.
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Klaffiprojekti
Aloitin perjantaina tämän klaffilipaston kunnostuksen vihdoin viimein. Onhan se jo reilun kuukauden sitä odottanutkin. Hätähousuna en muistanut ottaa kuvia lipastosta ennen maalaamista. No se oli kuitenkin kellastunut mäntylipasto. Kunto oli hyvä. Hioin sen perjantaina ja lauantaina maalasin osan siitä ekaa kertaa. Tänään jatkoin ja maalasin osan siitä toiseen kertaan ja noi laatikoiden päädyt ekaa kertaa. Saattaa olla että maalaan myös laatikot sisältä valkoisiksi. Maalia kyllä riittää. Nyt pitää odottaa taas maalin kuivumista huomiseen.
lauantai 24. tammikuuta 2015
Harmaa trikoomekko
Tätä mekkoa en voinut jättää Anttilaan, en millään. Toi leikkaus on vaan niin hieno. Ja harmaan viehätys jatkuu. Niin ja mikä kaikkein parasta, hinta. Toi mekko maksoi 7,50 €. Ihan totta. Anttilassa on nyt joku aletavaroiden poisto. Alehinnasta -50 %.
perjantai 23. tammikuuta 2015
UNELMAlaukku
Virkattu verkkolaukku. Tätä ei voi sanoa verkkokassiksi, koska se on niin pieni ja siinä on toi lukkomekanismi. Mutta toi virkkaus on verkkoa. Vielä en jaksanut siihen ommella vuorta, mutta se pitää kyllä laittaa. Muuten tavarat, ainakaan pienet, ei pysy mukana matkassa.
torstai 22. tammikuuta 2015
Maustepurkit
Olen kerännyt näitä Apetina salaattijuustopurkkeja, koska ne on niin kivan mallisia. Kuuskulmaisia purkkeja. Eilen maalasin liitutaulumaalilla korkin päälle paikan, johon voi kirjoittaa mitä maustetta missäkin purkissa on. Tollainen liitutaulukynä on tarpeeksi ohut kirjoitukseen. Ja voi vaihtaa tekstiä tarpeen mukaan. Pitää ostaa vielä tota juustoa, että saa lisää purkkeja.
keskiviikko 21. tammikuuta 2015
Lisää Junasukkia
Neuloin jokin aika sitten kirpparilta (4 €) löytämästäni vaaleansinisestä vauvalangasta Junasukat. Taas kerran. Lankaa meni tähän pariin 16 g eli 200 g:sta neuloo vielä 12 paria sukkia. No en varmaankaan jaksa neuloa saman värisestä langasta noin monia samanlaisia sukkia. Sehän olisi sitten jo tehdas. Langasta pitää keksiä jotain muuta neulottavaa. Junasukkavarastostani näkyy puuttuvan kokonaan vaaleanpunaiset ja pinkit sukat. Niille on siis löytynyt tarvitsijansa.
tiistai 20. tammikuuta 2015
Farkkutyyny
Vanhoista farkuista ommeltu tyyny. Puolet farkuista meni tähän tyynyyn. Kangasta siis jäi vielä johonkin muuhunkin ompelukseen. Tyynyn keskellä on sauma, vaikka se ei kuvassa hyvin näykkään. Purin myös ton merkin farkuista ja ompelin sen tähän tyynyyn.
Mun pitää vielä hehkuttaa tota mun ompelukonetta. Se kun ompelee automaattisesti napinreijän. Laitetaan vaan nappi tohon paininjalan telineeseen ja valitaan millaisen napinläven haluaa. Sitten painetaan nappia ja kone aloittaa ompelun. Kone pysähtyy automaattisesti kun se on ommellut napinreijän. Kyllä on kiva ja helppo.

maanantai 19. tammikuuta 2015
Raitajämäsukat
Lankaa meni 68 g. Nämä sukat on neulottu paksummasta langasta. Vyötteet ovat hävinneet, joten en tiedä minkä nimistä lanka on ollut ja mitä se sisältää. Toivottavasti edes vähän olisi mukana keinokuitua, jotta sukat kestäisivät kulutusta. Jos lanka on pelkästään villaa, niin niiden käyttöikä jää lyhyeksi. 100 %:sta villalangasta neulottuihin sukkiin kun tulee niin nopsaan reikiä. No pääasia on, että varastot hupenevat. Olkoon sitten vaikka yösukat.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Muumitalo muki
Nyt se on hankittu. Uusin Muumimuki. Mukissa on mukana pahvikatto. Cittarissa muki maksoi 12,95 €. Katselin tätä mukia monessa kaupassa ja hinta vaihteli paljon. Kalleimmillaan se maksoi melkein kakskymppiä.
lauantai 17. tammikuuta 2015
Lisää jämäsukkia
Kun tässä ei ole keksinyt parempaakaan tekemistä, niin pitää neuloa näitä jämäsukkia. Saapahan varastoja pikkuhiljaa pienemmiksi. No ei paljoa, mutta kumminkin. Painoa näillä sukilla on 78 g.
perjantai 16. tammikuuta 2015
Uusi Lanttilan kirppis
Vantaan Lanttilan kirppis on muuttanut Porttipuistosta Retail Parkkiin Jumbon taakse. Se avattiin tänään ja munhan oli heti se katsastettava. Iso, siisti, parkkipaikkoja hyvin ja sijainniltaan mulle ihan OK, vaikka vanha paikka oli lähempänä. No Jumbossa tulee samalla reissulla käytyä.
Paljon oli tyhjää. No sen kyllä ymmärtää kun se aukes tänään. Kukat oli halpoja. Tulppaanit 2 €/10 kpl nippu.
Paljon oli tyhjää. No sen kyllä ymmärtää kun se aukes tänään. Kukat oli halpoja. Tulppaanit 2 €/10 kpl nippu.
torstai 15. tammikuuta 2015
Hömppäostos
Vaaleansiniset korkkarit. Sitä ei voi järjellä selittää, miksi tulee ostettua kaikkea outoa. Esimerkiksi tämä uusin ostokseni. No kun näin kaupassa nämä korkkarit, ne oli vain pakko saada. Korkkareita käytän harvoin, koska ne eivät ole parhaat mahdolliset kengät esimerkiksi koiria ulkoiluttaessa. Tai kauppareissulla tai tässä tavallisessa elämässä. Toivottavasti tulee paljon juhlia tässä keväällä, että pääsee näitä korkkareita ulkoiluttamaan.
Ehkä yksi syy oli tämä väri ostaa nämä korkkarit. Luin Pantonen värinmäärityksestä, että keväällä on paljon pastelleja ja yksi niistä on vaaleansininen. Ehkä toi vaaleanpunainen on kuitenkin lähempänä mun makua.
http://www.pantone.com/pages/fcr/?season=spring&year=2015&pid=3#aquamarine

keskiviikko 14. tammikuuta 2015
Farkkuessu
Tänään ompelin vanhoista farkuista essun. Essusta tuli reilun kokoinen. No sittenhän se suojaa roiskeet hyvin. Kotona mulla ei ollut kuin tota vihreää vinonauhaa, joten sillä sitten kanttasin essun. Kokeilin yläreunaan koristeommelta, mutta ei se ihan hyvin onnistunut. Essun keskikohdalla kun oli niin paksu kohta. Mutta näillä mennään. Niin tähän essuun meni yhdet farkut. Vähän kangasta vielä jäikin. Mietin, että tekiskö siitä vielä lisätaskuja. No sitä pitää miettiä.
tiistai 13. tammikuuta 2015
Jämälankasukat
Näihin sukkiin meni lankaa vain 60 g, mutta on sekin jo jotain. Meinaan tota lankavarastojen pienentämistä. Lankana on yksiväristä ja kirjavaa lankaa. Yksivärisellä langalla 10 krs ja kirjavalla langalla 5 krs. Kantapää ja kärki kirjavalla langalla.
Lankavaraston suurentamisessa entisestään on ollut välillä vaikeuksia, koska nyt on ollut lanka-ale lankoja tyrkyllä monessa kaupassa. Eilen viimeksi kuolasin lankoja kaupassa, mutta onneksi järki voitti ja pystyin vastustamaan kiusausta ostaa lisää lankaa vaikka halvalla olisi saanut. Hyvä minä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015
Toppi
Ompeluinnostukseni sen kun jatkuu. Tänään ompelin topin Suuri Käsityö lehden 3/2012 ohjeella numero 8. Hyvä kun valitsin koon 40, koska siitä tuli sopivan kokoinen. Kankaan ostin Eurokankaasta. Sitä ostin 1 m ja siitä jäi vielä pieni pala, joten siitä voi ommella vielä vaikka pussukoita. Kangas maksoi 9,90 €/m. Kangas on mustapohjaista puuvillapopliinia. Toiseen sivusaumaan ompelin piilovetoketjun ja se maksoi 3,50 €.
lauantai 10. tammikuuta 2015
Kaikki äitini, kaikki tyttäreni
Mulla tämä vuosi on alkanut kulttuuripainoitteisesti. Eilen käytiin Aleksanterin teatterissa (valmistunut v. 1879) katsomassa Kaikki äitini, kaikki tyttäreni niminen näytelmä. Tämäkin oli joululahja (kiitos) ja lahjanantajan kanssa siellä oltiin. Näytelmän jälkeen käytiin syömässä (Ristorante Italo, Forum). Kyllä oli kiva ilta. Näytelmää kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Superhienot näyttelijät ja ajatuksia herättävä näytelmä. Niin ja mitkä puitteet. Toi teatteri vaan on niin hieno. Historian havinaa.
perjantai 9. tammikuuta 2015
Kaksinkertainen patalappu
Välipalatyönä virkkasin eilen tällaisen kaksinkertaisen patalapun. Lankana mulla oli Salsa nimistä lankaa. Se on 60 % puuvillaa ja 40 % akryylia. Lanka on jotain vanhaa varastoani. Yritän kuluttaa vanhoja lankojani pois, mutta huonolla menestyksellä. Sitä kun tahtoo kaupassa tarttua uutta lankaa aina mukaan. Varastot ei pienene millään. Tähän patalappuun meni lankaa 46 g eli yhdellä kerällä varastoni pienenivät. Patalapusta tuli 19 cm x 19 cm. Nyt ei sormet pala. On niin paksu patalappu.
Ohje löytyy täältä: http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Virkattu_patalappu.pdf
Ohje löytyy täältä: http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Virkattu_patalappu.pdf
torstai 8. tammikuuta 2015
Pikku Myy kassi
Kauppareissulla mukaan tarttui taas Muumikassi. Ei näin ihanan väristä kassia voinut kauppaan jättää. Olen näitä Muumikasseja osteskellut k-kaupoista. Tämän viimeisen ihannuuden Cittarista.
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Virkattu tyyny
Lankaa meni tähän tyynyn päälliseen 167 g. Lanka on Miami lankaa. Se on samettisen tuntuista ja sopii hyvin tyynyyn ja on kivaa virkata. Sydänkuvio puoli on ollut valmiina, mutta se on odottanut toista puolta. Nyt sain sen valmiiksi. Virkkasin tyynyyn erilaisen toisen puolen. Se on pitkistä pylväistä virkattuja pylväsryhmiä.
tiistai 6. tammikuuta 2015
Saumuri soikoon
Tänään kun oli niin kylmä päivä, oli hyvä päivä ommella. Ei tarvinnut lähteä mihinkään. Mulla on jo monta päivää kutkuttanut tunne, että pitäisi ommella. Mielessä on ollut pitkähihainen pusero, jossa on vekit edessä. Kaavat löysin vanhasta Moda lehdestä 1/2009, jossa se numero 8, pusero.
Kankaana ajattelin jotain laskeutuvaa kangasta. No sellaista ei kotoa löytynyt, joten ompelin puseron trikoosta. Ajattelin, että jos pusero onnistuu haen kaupasta myöhemmin jotain kivaa kangasta ja tämä on harjoituskappale.
Puseroon jouduin lisäämään pituutta (oli 60 cm pitkä) ja hihoihin myös. Olen nääs pitkäraajainen immeinen (174 cm pitkä). Ompelin puseron kokoa 38 ja se oli juuri oikean kokoinen. Nyt pitää huomenna hakea sitä kivaa kangasta kaupasta. Kyllä saumuri on kiva kapistus.

maanantai 5. tammikuuta 2015
Söpöt
Eihän Ikeasta voi tyhjin käsin pois tulla. Yhtään enempää astioita en tarvitse, mutta oli ihan pakko ostaa vaaleanpunaiset mukit tai mitkä lie. Siis ihan pakko.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Valokuva-albumi
Mainitsin, että kävin eilen kirppiksellä. Löysin sieltä tällaisen ihanan "kirjan". Se on valokuva-albumi, mutta mikä estää käyttämästä sitä johonkin muuhunkin tarkoitukseen. Vaikka tallentaa sinne parhaat neuleohjeet. Paperi ja kannet vaikuttaa "itsetehdyltä". Ne ovat niin pehmeitä. Joka toinen sivu on silkkipaperia. Niin ja hinta, apua vain 2 €. Näin se vaan on, toisen roska on toisen aarre.
perjantai 2. tammikuuta 2015
Eka huivi tänä vuonna
Tai no aloitinhan mä tän kolmiohuivin jo viime vuonna, mutta se valmistui eilen. Painoa sillä on 430 g ja muut strategiset mitat on 75 cm x 182 cm. Melko iso ja painava. Lankoina on erilaisia villasekoitelankoja.
Seuraava isompi projekti odottaa mua autotallissa. Se ei siis ole neulomista vaan maalaamista. Raahasin äidiltäni vanhan klaffilipaston ennen joulua. Siellä se on odottanut hiomista ja maalaamista. Tänään kävin kirpparikierroksella ja löysin siihen uudet vetimet (ehkä). Jospa siitä, että on uudet vetimet saisi innostuksen aloittaa sen kunnostus.

torstai 1. tammikuuta 2015
Horoskooppi 2015
Näin vuoden alussa pitää lukea kaikki vuosihoroskoopit ja valita niistä parhaat palat ja odottaa mitä niistä lupauksista toteutuu. Mä oon Kauris ja Ellit horoskoopissa oli hauskimmat ennustukset:
Painon pudottaminen onnistuu parhaiten tammi- tai elokuussa. (siispä laihikselle)
Kohtalo heittää elämääsi tyylikkään ja varakkaan yksilön, joka ei vastaa tavanomaista makuasi. Suo hänelle edes mahdollisuus esitellä itsensä hieman tarkemmin. (no senhän mä suon ilomielin)
Yhteisiä juhlia ja onnellisia kokoontumisia riittää. Olet sen kaiken ansainnut. (niin oon ja juhlat on niin kivoja)
Tänä vuonna etenet työssä niin korkealle, että ylität jopa omat tavoitteesi. Olet synnynnäinen, sitkeä johtaja, joka etenee päättäväisesti kohti päämääräänsä. Täydennät osaamistasi entisestään ja opetat myös muita. Kesällä saat kehuja kyvystäsi paljastaa ongelman ydin. (tätä mä odotan innokkaasti)
http://ellit.fi/horoskoopit/vuosihoroskoopit/vuosihoroskooppi-2015-kauris

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)