Translate

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Tuulikaapin maalaus, eka päivä

Tänään aloitin tuulikaapin kunnostuksen. Ekaksi se piti tyhjentää. Kamala määrä takkeja, kenkiä, kaulahuiveja, lapasia ym. Eikö vähempi riittäisi. No ei varmaankaan. No sen jälkeen tuulikaapin perusteellinen pesu. Sitten vihdoin viimein pääsin maalaushommiin.

Seinissä oli mustia jälkiä kun kengät on potkaistu jalasta pitkin seiniä. Toi naulakko on ollut aina puunvärinen. Ei hyvä. No nyt kaikki on maalattu valkoisella. Kaksi kertaa piti maalata, jotta kaikki jäljet peittyivät. Tämä oli tän päivän saldo. Huomenna jatkuu.

Ennen

Jälkeen

Ennen

Jälkeen




lauantai 30. maaliskuuta 2013

Naulakko kirpparilta

Näin heti sieluni silmin paikan tälle naulakolle, joten pakkohan se oli ostaa. Tuulikaapissa on sille just hyvä paikka. Naulakkoa ei voi sinne vielä kiinnittää, koska tuulikaappi pitää ensin maalata. Maalaus on odottanut inspiraatiota. Jospa se inspiraatio olisi tämä naulakko.


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Ruukunsuojus

Virkkasin keltaisen ruukunsuojuksen peittämään muoviruukkua. Väri kukkien mukaan.


Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoilleni.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Musta kulho

Trikookuteesta jäi vähän ylimääräistä jäljelle, joten virkkasin siitä mustan kulhon. Se sopii niin hyvin munakulhoksi. Kyllä se on tehokas yhdistelmä, musta valkoinen. Kanamunat on leimattu leimasimella.

Kävin pöytäliinani läpi ja olisin halunnut keltaisen liinan, mutta mulla ei ole yhtään keltaista pöytäliinaa. Näitä punaisia kyllä löytyy.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Musta matto

Trikookuteesta virkattu musta matto on 125 cm halkaisijaltaan. Se painaa 2,7 kg. Kuvattavana se on vaikea. Virkatessani sitä, niskat jumittuivat taas. En malta millään virkata kohtuullisesti ja se aina kostautuu. Vauhtiin kun pääsee pitää heti tulla valmista.


tiistai 26. maaliskuuta 2013

Isoäidin neliö

Neulomastani sukista jäi pieni pätkä lankaa ja virkkasin siitä Isoäidin neliön. Lanka näyttää ihan erilaiselta neliössä kuin sukissa.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Sukka

Pakko kokeilla millaista kuviota tästä heräteostoslangasta tulee. Ihan kivaa. Toinen sukka on valmis.


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Räsymatto

Keskeneräinen matto kangaspuissa valmistui eilen. Nyt olen aloittanut uuden maton kun lointa on vielä jäljellä. Siitä sitten myöhemmin.

Räsymatto on kangaspuissa niin kauan kun saan kaiken loimen kudottua. Matto on n. 90 cm leveä ja n. 2 m pitkä. Tarkemmat mitat saan vasta sitten kun saan sen pois kangaspuista. Se on kudottu trikookuteesta, mustasta ja kirjavasta. Palaan tähän mattoon myöhemmin kun se on lattialla.


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Uudet Muumimukit

Uudessa Pirkassa 4/2013 on kuva uusista Muumimukeista. Kuva on sieltä. En ole vielä nähnyt näitä livenä kaupassa. Odottelen innolla. Ihania pastelleja. Tykkään kovasti.


perjantai 22. maaliskuuta 2013

Heräteostos

Kävin hakemassa mustaa trikookudetta lankakaupasta ja tietenkin sorruin heräteostoksiin. No vaan kaksi kerää niin mun väristä lankaa. En voinut vastustaa kiusausta millään.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Lasten kangaspuut

Olen tänään kontannut oikeiden kangaspuiden alla ja yrittänyt ymmärtää miten kaikki vivut, langat ym. härpäkkeet niissä toimii. Ei ole vielä mennyt jakeluun, mutta yritän huomenna jatkaa kangaspuihin tutustumista.

Nämä pikkuruiset kangaspuut eivät ole saavuttaneet meillä kovinkaan suurta mielenkiintoa.


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kudontakirja

Mua on alkanut aina vaan enemmän kiinnostaa kangaspuissa kudonta. Tänään äitini toi mulle hänen kudontakirjansa ja olen sitä nyt lueskellut. Kirjassa on selostettu selkeästi kaikkea kudontaan liittyvää, mutta kaikki termit ei ole vielä ihan auenneet.

Olen kutonut aikaisemmin vaan yksinkertaisia mattoja. Niin ja kangaspuut odottaa tekijäänsä kellarissa. Katsotaan mitä tästä tulee. Olisin halunnut jollekkin kudontakurssille, mutta yhtään ennen syksyä en löytänyt. Puoli vuotta on aivan liian pitkä aika odottaa näin malttamattomalle ihmiselle. Heti eikä 15. päivä.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Sukkia taas

Kun ei muuta keksi, niin tulee neulottua sukkia. Nämä on tällaisesta pätkävärjätystä langasta.


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Herneen alut

Laitoin pari päivää sitten herneitä kasvamaan. Nyt jo niistä näkyy kasvun alkua. Olen jo muutenkin ostanut siemeniä, jotka pitäisi kylvää sisälle purkkeihin. Vaikka ulkona on pakkasta ja lumikinoksia, kyllä se kevät sieltä tulee.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kukkia kirpparilta

Käväisin tossa äsken kirpparilla. Muuta ei löytynyt kun kukkia. No sehän kyllä riittää kun ovat niin kauniita. Kotimaiset tulppaanit maksoivat kirpparilla vaan 10 kpl nippu 2 €. Keltaisia piti ostaa pääsiäistä ajatellen ja punaisia kun ovat lempparivärisiä.


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Valkoinen pöytä

Nyt olen maalannut vanhan olkkarin pöydän. Se on ollut varastossa jo monta vuotta. En ole sitä hävittänyt syystä tai toisesta. Se oli musta, mutta nyt siis valkoinen. Hioin sitä kevyesti. Kyllä se musta väri peittyi tarpeeksi hyvin.


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Keltainen kulho

Kohta se pääsiäinen taas on. Sen kunniaksi virkkasin keltaisen pienen kulhon. Siihen pitää ostaa pieniä suklaamunia. Noi oli ihan liian suuria.


torstai 14. maaliskuuta 2013

Valkoista maalia

Mulla on iso maalipurkki valkoista maalia. Aina välillä innostun näistä maalaushommista. No nyt musta pieni hyllykkö muutti väriä. En muistanut kuvata sitä ennen maalausta, niin innoissani taas olin tästä tuunaamisesta. Lisää valkoisia huonekaluja on tulossa. Niistä myöhemmin.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Virkattu liivi

Tänään tämän liivin viimeistelin. Lankaa meni vain kolme kerää eli tarkasti 141 g. Aikaakaan ei mennyt kauaa eli oli nopeaa virkata. Tykkäsin virkata tätä Miami lankaa. Sopii mielestäni hyvin virkkaukseen. Pinnasta tulee tasaisen kaunista. Samettista.

Ohje tähän liiviin löytyy Novita kevät 2011/40 lehdestä.

Kevättä odotellessa.


tiistai 12. maaliskuuta 2013

Melkein valmis

Nyt tämä virkkaus alkaa hahmottua. Se on viimeistelyä vaille valmis.


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Lisää ruutuvirkkausta

Tämä valmistuu nopeaan, vaikka päivässä ei ehdikkään paljoa virkata. Toinen etukapppale on jo valmis. Nyt on takakappaletta aloiteltu. Kyllä se siitä.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ruutuvirkkausta

En muista olisinko koskaan virkannut itselleni mitään vaatetta ruutuvirkkauksella. No nyt olen sellaisen aloittanut. Katsotaan mitä tästä tulee.


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Tarjotin

Maalasin vanhan tarjottimen hopeanharmaaksi. Ennen se oli musta. Spraymaalia oli kotona harmaata ja valkoista. Valitsin tän harmaan. Nyt se saa kuivua vielä kellarissa, kun toi maali haisee niin pahalle.


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Pussilankaa

Käväisin tossa jokunen päivä sitten Novitan lankakaupassa. Sieltä mukaani lähti kaksi pussia Miami lankaa. Vielä ei ole tietoa mitä niistä tekisin. Pitää laittaa langat marinoitumaan, niin kyllä se varmaan sitten selkenee miksi ne haluaa muuttua. 700 g lankaa ja 12,53 €.


torstai 7. maaliskuuta 2013

Laukun kahvoja

Olen keräillyt laukun kahvoja aina kun niitä kohdalle sattuu kirpparilla. Monesti laukku on maksanut 1-2 € ja olen niistä kankaan tai neuleen purkanut pois ja ottanut pelkät kahvat säästöön. Nyt enää pitäisi tehdä ne uudet laukut kun kahvoja on jo valmiina.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Virkattu kori

Sattuipa tänään varastoista käteen pari kerää jämäksi jäänyttä ontelokudetta. Siitähän sitten piti virkata kori. Kumpaakin väriä oli pienet kerät, joten siitä tuli siis kaksivärinen kori. No tulipahan jämiä tuhottua. Se on kuulemma suklaamunakori.


tiistai 5. maaliskuuta 2013

Muumimukeja Japanista

Sain tänään japanilaisia Muumimukeja. Kyllä ne on ihania. Kahdessa on silikonikannet ja toi yksi on soppakuppi. Ja japanilaista namia tai jotain. Se maistui omenalle ja kanelille. Kyllä mun nyt kelpaa.


maanantai 4. maaliskuuta 2013

Emalinen Muumimuki

Ostin jokin aika sitten Cittarista tämän Muurlan emalisen Muumimukin, kun se oli tarjouksessa. Jotain 6 €. 


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Harmaat lapaset

Lankaa näihin peruslapasiin meni 55 g. Lanka on 100 % villalankaa. Jos toi lumentulo ei jo pikkuhiljaa ala loppumaan, niin lapasilla on käyttöä vielä juhannuksenakin.


lauantai 2. maaliskuuta 2013

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Huppari

Käväisin tänään stadissa asioilla ja pitihän samalla reissulla käydä myös shoppailemassa. Löysin tämän ihanan vaaleanpunaisen hupparin Gina Tricotista. Se ei ollut hinnalla pilattu, 10 €. Olen jo pidempään halunnut just tän värisen hupparin. Mulla noi pastellivärit alkavat kiinnostaa näin keväällä.