Translate

perjantai 12. elokuuta 2011

Omenapiirakka

Täällä taas. Omppupiirakka tuli valmiiksi ja tässä teille ohje. Eikun kaikki leipomaan. Tämä piirakka on siitä kiva, että siinä voi käyttää täytteenä satokauden marjoja tai hedelmiä.

Aikaisemmin olen tehnyt tällä samalla ohjeella esim. karviaismarjoista, mansikoista, mustikoista ym. pellillisen piirakkaa. Siitä tulee 20 palaa. Tältä näyttää omenapiirakka.

Tässä se on paistamatta.
Peruspiirakan OHJE:

3 kananmunaa ja 3 dl sokeria vatkataan vaahdoksi,
6 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta ja 3 tl vanilliinisokeria sekoitetaan keskenään ja
vatkataan (hitaasti) vatkatun vaahdon joukkoon vuorotellen
2 dl maidon kanssa ja
lopuksi 200 g sulatettua margariinia lisätään joukkoon.

Leivinpaperi uunipellin päälle ja taikina siihen.

Päälle (tässä tapauksessa) Punakaneliomenia (pieniä) n. 6 kpl jotka on pilkottu palasiksi ja päälle ripoteltu sokeria ja kanelia. Kaneli sopii ompuille. Palat piirakkataikinan päälle ja raesokeria.

Paista 200-225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

Jos teet piiranan marjoista, niin niitä vajaa litra. "Mausteena" olen käyttänyt, kaneli/omena, mantelirouhe/karviaismarja, mansikka/mustikka (=kuningatar) tai mitä milloinkin kaapista on löytynyt. Joskus myös säilykehedelmiä. Osan maidosta olen silloin korvannut purkissa olleella mehulla (yhteensä 2 dl).

3 kommenttia:

  1. Jaha, pistäppä kahvi tippumaan, mä tuun piirakalle :)

    VastaaPoista
  2. Hurmaavat herkut!!!!terveisin romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  3. Koko iltapäivä ja ilta meni muuttoapunaisena. Neljäs kerros hissittömään taloon. Äsken tulin kotiin. Sorry.

    Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Kai se toimii myös, jos syö omppupiirakkaa.

    VastaaPoista