Translate

perjantai 30. marraskuuta 2012

Virkattu ja huovutettu matto

Olen tämän maton saanut joitakin vuosia sitten äidiltäni. Malli on ollut jossain Novitan lehdessä. Matto tuli vastaan etsiessäni joulukoristeita. Tykkään tästä kovasti. Tänä vuonna (vielä) en ole ostellut uusia joulukoristeita. Nyt niitä vanhoja pitää ripustella ympäri taloa, jotta tulee jouluista.


torstai 29. marraskuuta 2012

Lasipurkin kuori

Virkkasin narusta vanhaan lasipurkkiin kuoret. Sinne voi kätkeä kaikkia herkkuja (lapsilta) piiloon. Niin ja tuleehan taas kierrätettyä vanhat purkit.


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Villasukat

Lanka on nimeltään Mustikka. Langan olen ostanut jokunen vuosi sitten Hulluilta Päiviltä, mutta siitä ei ole tullut neulottua kun vasta nyt. Sitä on vielä toinenkin kerä ja jämät.

Samalla Vantaan lumitilannepäivitys. Maa on valkoinen.


tiistai 27. marraskuuta 2012

Sänky

Käväisin taas ostoksilla Huutonetissä. Sänky tällä kertaa. Katselin Huutiksessa jotain ihan muuta, mutta silmiini pisti tämä sänky. Tykästyin siihen heti. Joten nyt se on mulla. Vaihdoin sängyn ja työpisteen paikkaa makkarissa. Siksi mulla oli kiire saada kaappien takaseinät maalattua. Tällaisella mylläämisellä on se hyöty, että tulee samalla siivottua kunnolla.


maanantai 26. marraskuuta 2012

Vaatekaappien takaseinät

Vaatekaappejahan ei ole suunniteltu pidettäväksi poikittain makkarissa. No mulla ne on niin. Vaatekaappien takaseinät, ainakin näissä on ruskeat, vaikka kaapit ovat valkoiset. Ne on odottaneet maalausta pitkään kun sitä inspiraatiota ei ole vaan kuulunut. Mutta nyt ne on maalattu ja syy miksi ne tänään maalasin selviää huomenna.


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hamahelmet

Kirpparilla oli näitä Hamahelmiä 1 € tämä satsi alustoineen, joten enhän niitä voinut sinnekkään jättää. Ehkä en niitä kuitenkaan silitä, vaan kokeilen niitä virkata neuleeseen. Tai koruiksi.


lauantai 24. marraskuuta 2012

Uusi kirppis

Tämä mun on ihan pakko jakaa teidän kanssanne. Tänään ilmestyneessä Vantaan Sanomissa (24.-25.11.2012) sivulla 4 oli ilouutinen meille kaikille kirppisihmisille. Vantaan Porttipuistoon (mun naapuriin) Ikean viereen avataan joulukuun alussa pääkaupunkiseudun suurin kirppis. Pöytiä on 425 ja lääniä 1550 neliötä. Tuskin maltan odottaa sen avautumista. Niin täpinöissäni olen siitä.


perjantai 23. marraskuuta 2012

Lisää lankaa

Kirpparilta tänään löytyivät nämä langat. Huivia niistä voisi neuloa tai sitten sukkia. Kaksi kerää on aina samaa väriä. Saa nähdä mitä niistä tulee, mutta kauniita olivat.


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Harjanvarsipuikot

Tarvitaan kaksi vanhaa harjanvartta, kaksi styroxpalloa, maalia, liimaa ja hiontakone. Puikon päät pitää hioa teräviksi. Tein sen hiontakoneella ja viimeistelin käsin. Maalasin puikot lempiväreilläni. Puikot ovat kokoa 25 eli harjanvarren halkaisia on 2,5 cm. Leimasin styroxpalloihin kokonumeron ja liimasin ne harjanvarsiin.

Kokeilin trikookuteesta neulomista ja se oli "mielenkiintoista". Katsotaan mitä saan näillä puikoilla aikaiseksi.

KIITOS sinisukka blogista http://mummekkoo.blogspot.fi/2012/11/ai-juu-ne-messut.html kun kävit messuilla ja otit kuvan siellä olevista puikoista. Säästinköhän nyt 113 €.  Harjanvarret ovat odottaneet vuoden verran kuistilla inspiraatiota kun ekan kerran telkkarissa näin tällaiset puikot.


tiistai 20. marraskuuta 2012

Riisipuurokattila

Tässä kattilassa on kiva keittää puuroa, kun se ei siinä pala helposti pohjaan. Tunnetusti kun en ole mikään kummoinenkaan kokki, niin unohdan keitokset omikseen porisemaan ja senhän tietää mitä siitä seuraa. No tässä kattilassa kun on vettä "sisällä" siis noiden kahden kuoren välissä eipä pala pohjaan. Sopii siis mulle.



Nyt on tullut jo aloiteltua riisipuuron keittely ja hyvää on.

Riisipuuron ohje:

2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
ripaus suolaa
1 l "punaista" maitoa

Keitä vettä ja puuroriisiä niin kauan että vesi on imeytynyt riiseihin. Kaada sitten litra maitoa joukkoon ja sekoita puuroa tarpeen mukaan keittämisen aikana. Puuro on valmista n. puolen tunnin kuluttua eli silloin kun kaikki maito on imeytynyt puuroon. Mausta suolalla.

Annoksen päälle kanelia, sokeria ja maitoa.

Joulunodotusta kaikille lukijoille.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ruudukas

Väliaikatietoa peiton etenemisestä. Tykkään neuloa tätä Dominotekniikkaa. Tästä tulee nyt tällainen "sillisalaatti" kun on niin montaa väriä. No neulon tämän kyllä valmiiksi, mutta seuraavaan mietin värit paremmin. No uppoaahan jämälangat tähän hyvin.


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Sydänrusettinauha

Eilisestä kankaasta jäi jämiä. Heti iski inspiraatio mitä niistä teen. Sydämiä tietenkin. Ruseteilla höystettynä.


lauantai 17. marraskuuta 2012

Istuintyyny

Tässä jonkun entiset verhot ovat saaneet uuden elämän. Ompelin kirpparilta ostamastani vanhasta verhosta tämän rottinkituolin istuintyynyn. Täytettä meni paljon, mutta nyt se on muhkea.


Kankaasta lähikuva.


 Kaavat tuolin tyynyyn.



perjantai 16. marraskuuta 2012

Rottinkituoli

Tässä lisää kirpparilöytöjäni. Fidalla minua odotti tällainen rottinkituoli. Se maksoi 10 €. Se pyörii ja on muutenkin ehjä. Ainoastaan istuintyyny siitä puuttui, mutta sehän ei ole mikään ongelma.

Ajattelin tuolin myös maalata. Arvaatte kyllä minkä väriseksi. No ekaksi ompelen siihen tyynyn. Katsotaan minkä värisiä kankaita varastoistani löytyy. Eikun ompelemaan.


torstai 15. marraskuuta 2012

Dominotekniikka

Innostuin neulomaan peittoa Dominotekniikalla. Uusimmassa Modassa (8/2012) on neuvottu miten tätä neulotaan. Malli on nro 45. Lankana siinä on kaunis monivärinen punasävyinen lanka. Itselläni ei ollut varastoissani mitään noin kaunista lankaa, joten neuloin yksivärisellä langalla ruudut. Mustaa käytän joka toisessa ruudussa, mutta muut ruudut tulevat sen mukaan mitä värejä löytyy.

Nämä ruudut ovat 10x10 cm kokoisia. Lankaa yhteen ruutuun menee 6 g. Tähän voi hyvin upottaa jämälankoja.


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Iso peltipurkki

vai pitäiskö sanoa saavi. No tämä on tänään löytynyt kirpparilta. Arvaatte varmaan, miksi se tuli meille.

Ajattelin sinne jemmata lankoja Nanalta piiloon. Taas kun tulin kotiin, se oli levitellyt mun lankakeriä ympäriinsä. Ja se rakastaa myös lyijykyniä. Jos vaan pöydälle jää kynä, se on syönyt sen atomeiksi.

Kirpparikierros oli hyvä. Muista löydöistä sitten joku muu päivä.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Ruskea nahkalaukku

No en nyt ole ihan varma onko se nahkaa. Näyttää kyllä aika aidolta. No tossa jokunen päivä sitten käväisin taas Kontti kierrätysmyymälässä (liian lähellä), ja niin kun tiedätte, aina mulle jotain tarttuu mukaan. Näin siellä tällaisen laukun. Koska naisella on laukkuja tarpeeksi? Siinäpä kinkkinen kysymys.

No huomenna suunnitelmissa on lähteä kirpparikierrokselle. Tänään ei ehdi, mutta huomenna. Odotan sitä innolla, kun en ole vähään aikaan kerennyt niissä käydä.


maanantai 12. marraskuuta 2012

Kauluri

Ohje kauluriin löytyy Novita talvi 2012 lehdestä. Malli on numero 16. Oma kaulurini on muunnelma siitä.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Lapaset

Kirjoneulevarrella olevat harmaat lapaset valmistuivat "mitäsitätekis" työnä telkkaria kattoessa. No lapasia taas kohta tarvitaan.


lauantai 10. marraskuuta 2012

Bambukippoja

Jotkut teistä, jotka ootte pidempään lueskelleet tätä blogia tiedättekin, että yksi (monista) mun hurahduksen aiheista on BAMBU. Se vaan on niin ihana materiaali.

No eilen käväsin Tarjoustalossa ja mitä mun silmät näkikään. Bambuastioita. Ja vielä alessa. No niin kun tiedätte, sitähän mä en voi ohittaa mitenkään. Nämä tarttui mun mukaan. Näitä oli myös sinisävyisenä, mutta eihän se väri sovi ollenkaan Käsityöläisen kotiin.


perjantai 9. marraskuuta 2012

Lumihiutalekaappi

Maalaamani kaappi on nyt sitten tarroitettu. Ajattelin oviin jotain sisustustarroja, mutta kaikki muuttuu matkan varrella. Niin nytkin.

Eilen Lidlissä oli joulutarra-arkkeja 99 snt kappale. Muut oli niin joulupukkijuttuja, mutta yhdessä arkissa oli lumihiutaleita. Siispä ostin niitä ja laitoin ne näihin lasioviin. Nämä saa olla tässä siihen asti, kunnes vastaan tulee kivoja sisustustarroja sopuhintaan.


keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Virkattu joulukuusi

Lueskelin blogeja ja etsin inspiraatiota ommella jotain joulujuttuja. Mitään ei löytynyt ja niinpä virkkasin tällaisen joulukuusen aikani kuluksi. Erilaisia punaisia kankaita odottaa nyt ompelemista. Se inspiraatio vaan on nyt hukassa. No toivottavasti se huomenna löytyy.


tiistai 6. marraskuuta 2012

Joulupallot

Niitä virkattuja tähtiä, joita jokunen aika sitten teille näytin, olen nyt käyttänyt näihin joulupalloihin. Läpinäkyvät muovipallot ostin Sinellistä 2 €/kpl. Tähdet liimasin niihin kiinni.

Jouluun on 47 yötä tai jotain.


maanantai 5. marraskuuta 2012

Matopipo

Ohje löytyy täältä: http://www.ravelry.com/patterns/library/wurm

Lanka oli Hulluilta Päiviltä ostettua merinovillaa. Sitä meni kaksi kerää eli 100 g.



sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Pitsivati

Askartelin tällaisesta DAS massasta pitsivadin. Massa on siitä kivaa, että se kovettuu itsestään. Sitä ei siis tarvitse polttaa. Ja sitä voi myös maalata. No tämä vati ei ole vielä läpikuiva, joten en ole voinut sitä maalata. Se on siis toinen prokkis.

No kuvista näkee miten olen tämän tehnyt. Eli lyhykäisyydessään: tarvitaan Das massaa, pitsiliina, kaulin ja kippo. Ja hiomapaperia lopuksi reunojen hiomiseen.

Aluksi mulla oli liian pieni kippo muotiksi. Jouduin etsimään suuremman kipon, kun massan reunat jäi kuprulle.

Hauskaa askartelupäivää kaikille lukijoille.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Valkoinen vitriini

Nyt se on maalattu. Maalasin kaapin telalla ja maalipinnasta tuli hyvä. Kyllä se muuttuin ihan toiseksi. Vielä siinä on jotain fiksattavaa, esimerkiksi ajattelin noihin lasioviin sisustustarroja. Ja tietysti pyyhkeet.


perjantai 2. marraskuuta 2012

Vitriini

Huusin tällaisen vitriinin joku aika sitten Huutonetistä 6,50 € hintaan. Ei siis ollut hinnalla pilattu. No värihän oli tietty väärä, mutta sehän ei ole este vaan hidaste.

Miksi huusin tän vitriinin on se, että tarvitsin pukuhuoneeseen kaapin pyyhkeille ym. Paikka, johon kaappi tulee oli haasteellinen. Se ei saanut olla 30 cm syvempi ja leveyskin oli max. 1 m.

No nyt olen sen pohjamaalannut Otexilla. Maali haisi pahalle, mutta muuten oli erinomaista. Tarttui hyvin. Nyt se odottelee kuivumista, jotta pääsen sen uudelleen maalamaan. Siis huomenna jatkuu.




torstai 1. marraskuuta 2012

Sormikkaat ja sormikaspuikot

Sormikkaiden neulomisessa tällaiset sormikaspuikot ovat ehdottomat. Helpottaa huomattavasti työtä. Ne on lyhyemmät sukkapuikot kuin normaalisti. Helppo neuloa sormia.

Pitsivartiset ja valkoiset tällä kertaa. Yhdellä kädellä kuvaaminen on sitten hankalaa.